Siirry sisältöön

Kuka olen?

 

Olen Tarja Pyyaho, Juupajoella metsän äärellä asuva kahden pienen tyttären äiti. Tuoreena ylioppilaana 2000-luvun kynnyksellä olin varma, että minusta tulee kulttuurintutkija. Opiskelin yliopistossa aluksi Afrikan-tutkimusta, mutta filosofian maisteriksi valmistuin lopulta pääaineenani yleinen kirjallisuustiede (Helsingin yliopisto, 2008). Valmistumiseni jälkeen olen tehnyt monenlaisia kirjastoalan töitä, ja tällä hetkellä työskentelen kirjastonjohtajana kotikunnassani. Rakastan hyvin kerrottuja tarinoita, vihreää teetä ja omalaatuista kissaani Kosmosta.

Synnytysasioista kiinnostuin tultuani äidiksi vuonna 2012. Esikoiseni syntymän jälkeen olen ollut vahvasti mukana Aktiivinen synnytys ry:n toiminnassa ja muun muassa käynnistänyt yhdistyksen paikallistoiminnan Orivedellä. Hypnosynnytykseen tutustuin vuonna 2014 kuopukseni odotusaikana. Valmistauduimme puolisoni kanssa synnytykseen hypnosynnytysvalmennuksen avulla, ja hyvin voimaannuttavan synnytyskokemuksen jälkeen halusin pian itsekin kouluttautua hypnosynnytysvalmentajaksi (Hypnobirthing Childbirth Educator, Hypnobirthing Institute, 2015). Lisäksi olen opiskellut rentoutusohjausta (Suomen Hypnoosiliitto, 2016) ja kouluttautunut hengityskouluohjaajaksi (Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena -koulutus, TAMK, 2017) sekä vauvahieronnan ohjaajaksi (vauvahieronnan ohjaajakoulutus, Organic Spirit, 2017). Olen myös koulutettu doula (Suomen Doulat ry, 2017, sekä Doules, 2017), mutta pikkulapsiperheellisenä en käytännön syistä toistaiseksi tee doulausta. Hyvä sisko -yritykseni perustin alkuvuodesta 2017.